Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella budjetti merkityt tekstit.

Budjetin jälkipuintia ja hyvää mökkilomaa!

Tässä kaikessa radiohiljaisuudessa olemme nauttineet mökin valmistumisesta vuoden vaihteesta saakka. Mökki on ollut valmiina suurimmilta osin joulusta 2021, jonka jälkeen aikaa on vietetty runsaasti mökillä nauttien. Kevään ja kesän aikana on toteutettu enää viimeistelytöitä. Sisustaminen on alkanut ja tällä hetkellä kaikki tarpeellinen sisältä löytyy. Vaikka tämä kokonaisuus sulassa epäjärjestyksessä onkin edelleen. Uusi katto ja maalipinta komeilevat kilpaa auringon kanssa. Tulevissa kirjoituksissa suunnittelen näyttäväni ennen ja jälkeen kuvia huoneista ja tiloista. Tämä kirjoitus on siis ennakkovaroitus siitä, että julkaisuja tulee jatkossakin vaikka aikaa on kulunut moneen muuhun asiaan viime kuukausina ja blogin pitäminen on jäänyt vähemmälle. Keväällä mökki sai toisen maalikerroksen ja tällä hetkellä sisältä lopun sisustuksen lisäksi puuttuu yksi keittiölaatikon kahva. Se on uunin alapuolella ja pitkään selvitettiin miten laatikko ja uuni saadaan sopivasti mahtumaan tuohon tilaa...

Melkein valmista pintaa, uudet ikkunat ja budjetin ynnäilyä

Nyt ollaan siinä pisteessä, että ikkunat on vihdoin vaihdettu ja on päästy näkemään ensimmäistä valmista pintaa. Yläkerrassa on asennettu nimittäin jo lautalattiaa paikoilleen. Uudet ikkunat ja alkava kesä Talon ikkunat on vihdoin vaihdettu, kun asentajat saatiin pienen patitstelun jälkeen paikalle. Tässä ilmeisesti oli ollut hiukan kommunikointihaittoja ja heidät todella piti pyytää paikalle asentamaan uusia ikkunoita. Vanhat ikkunat on saatu eteenpäin Tori.fi -palvelun kautta paria pienintä ikkunaa lukuunottamatta. Ne kyllä myytiin aivan pilkkahintaan, mutta toivottavasti uudet omistajat ovat niistä kiitollisia. Kevään ajan ikkunoiden edessä on ollut visusti sälekaihtimet kiinni ja yläkerrassa on ollut kovin pimeää, kun aukkojen tilalla on ollut eristelevyt odottamassa ikkuna-asennusta. Nyt uusista ikkunoista tulvii valoa sisään ja sitä riittää varmasti jatkossakin. Talon julkisivuun yhdelle sivulle on palautettu aiemmin kokonaan peitetty ikkuna. En täysin ole ymmärtänyt miksi se alu...

Puoliväliriihi - tuleeko tulosta vai jäädäänkö ulos?

Pääsiäisenä päästiin käymään taas mökillä ja olimme "lähimaastossa" yöpymässä, joten aikaa oli kaksi päivää ihmetellä ja katsella miten korjaukset etenevät. Remonttia on takana pian puoli vuotta. Myös puolet talon ostoon ja korjauksiin suunnitellusta budjetista on käytetty. Nyt on hyvä vetää yhteen mihin ollaan tässä ajassa päästy ja mitä tähän saakka on koettu. Talossa ei ole vielä mikään valmiina. Alakerran lattia on vielä purkamatta. Kylpyhuoneen purku oli alkanut vihdoin viimeisten käyntikertojen aikana ja yläkerran sähkötöitä on aloitettu.  Risukasa kasvaa Olin itse suunnitellut aloittavani myös pienen puuhastelun kevättunnelmissa, jotta saa tunteen asioiden ja töiden etenemisestä. Pääsiäisenä olin ottanut itselleni tehtäväksi pienen risusavotan sekä naulojen poiston hirsiseinistä. Näiden töiden kanssa pääsin ihan mukavasti puuhastelemaan ja sai hiukan tunnetta, että on mukana tekemässä jotakin mökin eteen. Olen elänyt lapsuuteni omakotitalossa ja olen ihminen, joka alka...

Hot and cold! - Puhaltaako niskaan pumppu vai lämmittääkö varpaita vesikiertoinen lattialämmitys?

Olemme juuri saaneet tietää talolla tehtyjen asbestimittausten tulokset. Sitä ei löytynyt! Tämä oli iloinen uutinen. En ollut asbestia ajatellut, vaikka tämän ikäisissä taloissa remonttia on saatettu tehdä ties miten ja milloin, jolloin asbestin löytymisen todennäköisyys on todella suuri. Samalla remonttimiehemme ilmoitti, että myös talon alapohja on hyvässä kunnossa eikä mitään syytä sen avaukseen ole tai myöskään maaperän vaihtoon. Myös näistä töistä olisi saattanut tulla sellaisia kuluja, jotka olisivat vaikuttaneet meidän korjaustöihin kokonaisuudessaan. Toisaalta hän myös kertoi arvioineensa nyt korjausten laajuutta ja hän pystyy antamaan omaa tarkennettua budjettia korjaustöille lähiviikkojen aikana. Hänen alustava puhelimessa antama arvio on helpotus, mutta lukujen perusteella osa töistä tullaan jaksottamaan useammalle vuodelle, kuten olemme syksyn 2020 aikana epäilleet tapahtuvan. Toivomme saavamme kuitenkin sisätilat sekä hiukan pihaa kuntoon jo vuoden 2021 aikana. Myöhemmin t...

Remonttistartti ja budjetoinnin ongelmat

Tunteet ovat aika hurjana vuoristoratana. Remontti on vihdoin alkanut joulukuussa 2020. Remonttimiestä tai -naista etsittiin ja arvioitiin monelta kannalta. Lopulta meille valikoitui yrittäjä, joka kahden poikansa kanssa on kylänmiesten mukaan tehnyt useampia laadukkaita töitä. Valitettavasti kiireisen ja halutun yrittäjän aikatauluun on mukauduttava. Olimme toivoneet remontin alkua jo aiemmin, mutta vihdoin ollaan vauhdissa. Herra Nikolai Liljakoksi Kun koko projektille on mietitty hintaa ja yritetty keksiä mitä mikäkin maksaa, olen huomannut työn olevan lähes mahdotonta. Kuinka kauan kestää talon remontointi? Entä kun kyseessä on 100-vuotias hirsitalo, jolle on vuosien aikana tehty monenlaisia muutoksia ja remontteja monenlaisten tekijöiden toimesta? Kipsilevyjen alta paljastui talon alkuperäinen tilaaja ja omistaja, joka myös valotti kiinteistön nimen historiaa. Syksyn ja alkutalven aikana olemme tehneet useita budjetteja. Olemme kiertäneet rautakauppoja, laattakauppoja, nettikauppo...