Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella kuvia merkityt tekstit.

Kuvavirtaa kesän edistymisestä

Koska olen pitänyt kaiken saamattomuuden keskellä radiohiljaisuutta, niin tässä tulee makeaa mahan täydeltä. Tämä julkaisu keskittyy siis kuviin ja myöhemmin taas kirjoitan budjetista ja edistymisestä lisää. Kuten aiemmassa kirjoituksessa lupailin, niin teen nyt kaksi julkaisua lähetysten, jotta saadaan oikein makoisa syksyn aloitus ja toivottavasti mökin viimeisille töille hyvä lopetus. Edellisessä kirjoituksessa avasin tuntemuksia korjausten etenemisestä ja tuleville vuosille jää vielä kaikenlaista puuhastelua, mutta toiveissa on sitten aloittaa mökkeilyä valmiiden sisätilojen kanssa viimeistään vuonna 2022. Mahdollisesti jo hiukan aiemmin. Laskin juuri, että tästä projektista on jo yli 500 valokuvaa. Vaikka osa mahdollisesti toistaa itseään, niin uskon saaneeni eri vaiheista hienosti materiaalia itselle muisteltavaksi tulevina vuosina. Tässä siis kesän aikaansaannoksia. Kuistin pohjatyöt käynnissä. Vanhan tilalle uutta. Uusi kuisti rakentumassa. Kuistin sisätilat alkavat valmistumaa...

Kuva kertoo tuhat sanaa, albumi tarinan

Tämä julkaisu keskittyy kuviin. Eräs työkaveri, joka lukee myös blokiani toivoi paljon uusia kuvia, joten olen tähän koonnut huonekohtaisesti hiukan kuvia ennen ja jälkeen. Tai mitä se jälkeen tarkoittaa tähän mennessä. Olen yrittänyt katsoa, että kuvat pysyisivät hyvinä myös puhelimessa selaillessa. Katsotaan onnistuinko tässä vai en. Mökki keskellä hyistä talvea Sitten sukelletaan sisätiloihin. Aloitetaan eteisestä, josta johtaa portaat yläkertaan. Viimeisellä käyntikerralla tultiin siihen tulokseen, että eteistä avarretaan entisestään, kun eteisen yläpuolella ollut toisen kerroksen pikkunurkkaus jätetään kokonaan pois ja tilasta tulee kaksi kerrosta korkea ja avoin. Tämä saattaa hiukan nakertaa talon henkeä ja luoda modernia tunnetta, mutta se myös lisää valoisuutta pimeään tilaan huomattavasti. Eteinen ennen purkua Eteisen seinän takaa paljastui purua Keittiöstä tulee yksi suurimmista muutoskohteista, kun vanhat pinnat kuoritaan pois ja uusitaan. Kalusteet olivat paketeissa odottam...