Siirry pääsisältöön

Kuva kertoo tuhat sanaa, albumi tarinan

Tämä julkaisu keskittyy kuviin. Eräs työkaveri, joka lukee myös blokiani toivoi paljon uusia kuvia, joten olen tähän koonnut huonekohtaisesti hiukan kuvia ennen ja jälkeen. Tai mitä se jälkeen tarkoittaa tähän mennessä. Olen yrittänyt katsoa, että kuvat pysyisivät hyvinä myös puhelimessa selaillessa. Katsotaan onnistuinko tässä vai en.

Mökki keskellä hyistä talvea

Sitten sukelletaan sisätiloihin. Aloitetaan eteisestä, josta johtaa portaat yläkertaan. Viimeisellä käyntikerralla tultiin siihen tulokseen, että eteistä avarretaan entisestään, kun eteisen yläpuolella ollut toisen kerroksen pikkunurkkaus jätetään kokonaan pois ja tilasta tulee kaksi kerrosta korkea ja avoin. Tämä saattaa hiukan nakertaa talon henkeä ja luoda modernia tunnetta, mutta se myös lisää valoisuutta pimeään tilaan huomattavasti.

Eteinen ennen purkua

Eteisen seinän takaa paljastui purua

Keittiöstä tulee yksi suurimmista muutoskohteista, kun vanhat pinnat kuoritaan pois ja uusitaan. Kalusteet olivat paketeissa odottamassa asennusta vaikka siihen on vielä matkaa ja aikaa.

Keittiön puolipaneeleista päätettiin luopua
 
Katon pohjatyöt valmiina. Sähköt on vedetty tämän jälkeen ja hirttä on esillä enemmän.

Myös olohuoneessa voidaan toivottavasti jättää hirsiseinää näkyviin entistä enemmän. Oviaukkoja on kasvatettu. Vanha lankkulattia tullaan uusimaan. Ajatuksissa pyöri aikaisemmin monenlaiset lattiavaihtoehdot laminaatista, vinyyli-korkkimateriaaliin. Tällä hetkellä uskomme, että talossa on jatkossakin lankkulattia. Se tullaan todennäköisesti uusimaan, jotta lattiasta saadaan koko taloon yhtenäinen. Aikaa on vielä vaihtaa tämä päätös monta kertaa.

Olohuone laittaa pään pyörälle...

...Oviaukko kasvoi ja kuvakulma vastakkainen.

Toisen kerroksen makuuhuoneessa kurkittiin aluksi seinäpaneelien taakse. Saako näistä varastotilaa? Makuuhuone oli puisevan oloinen kellastuneiden paneelien vuoksi. Paneelia tulee jatkossakin olemaan, mutta vähemmän.

Kesällä paneelit olivat vielä paikoillaan.

Paneleille kyytiä, mutta näyttävätkö palkit turvallisilta?

No, ne on vaihdettu myös!

Toisessa kerroksessa on purettu seinää ja tätä päivitystä tehdessä huomaan, mitä on vielä kuvaamatta remontin osalta. Tästä tulevasta aulasta/työhuoneesta ei ole montaa kuvaa, joten niitä pitää käydä vielä napsimassa omiin arkistoihin.

Patteri oli jo tiensä päässä

Lopulta seinä on saanut kyytiä ja ikkuna vaihdettu. Kuvassa myös asennettavia palkkeja.

Portaikko on suunniteltu ja rakennettu mielessämme monta kertaa uudelleen ja uudelleen. Nyt se on alkanut muotoutumaan. Portaiden rakennus tullaan tekemään vasta yhtenä viimeisenä asiana, ettei se kulu remontin keskellä. Puuseppä, joka portaat rakentaa, kertoi että portaat ovat huonekalu. Niitä tulee vaalia samalla tavalla, kuten nojatuolia tai kirjahyllyä. Eikä näiden päällä parane siis hyppiä!

Tämä on tilanne, josta on lähdetty liikkeelle.

Ikkuna on purettu. Samoin seinä.

Kylpyhuone odottaa vielä tekijäänsä ja kuistin purku tehdään lämpöisellä säällä. Aluksi on siis tehty paljon pohjatyötä ja toisessa kerroksessa keskitytty lämmöneristeen vaihtoon puutalolle sopivaan. Vinot ja vääntyneet kulmat ovat nyt suoria, eristystä on lisätty myös seiniin ja katto on tukevasti paikoillaan.

Lopuksi vielä ylläri kylppäri- ja maisemakuvat. Toivottavasti myös näissä alkaa tapahtumaan pian muutosta!

Viemärin kuntoa on arvailtu ja asbestinäyte otettu seinästä.

Odotan puiden kaatoa ja sen jälkeen mökki saattaakin hypätä katukuvasta paremmin esiin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hot and cold! - Puhaltaako niskaan pumppu vai lämmittääkö varpaita vesikiertoinen lattialämmitys?

Olemme juuri saaneet tietää talolla tehtyjen asbestimittausten tulokset. Sitä ei löytynyt! Tämä oli iloinen uutinen. En ollut asbestia ajatellut, vaikka tämän ikäisissä taloissa remonttia on saatettu tehdä ties miten ja milloin, jolloin asbestin löytymisen todennäköisyys on todella suuri. Samalla remonttimiehemme ilmoitti, että myös talon alapohja on hyvässä kunnossa eikä mitään syytä sen avaukseen ole tai myöskään maaperän vaihtoon. Myös näistä töistä olisi saattanut tulla sellaisia kuluja, jotka olisivat vaikuttaneet meidän korjaustöihin kokonaisuudessaan. Toisaalta hän myös kertoi arvioineensa nyt korjausten laajuutta ja hän pystyy antamaan omaa tarkennettua budjettia korjaustöille lähiviikkojen aikana. Hänen alustava puhelimessa antama arvio on helpotus, mutta lukujen perusteella osa töistä tullaan jaksottamaan useammalle vuodelle, kuten olemme syksyn 2020 aikana epäilleet tapahtuvan. Toivomme saavamme kuitenkin sisätilat sekä hiukan pihaa kuntoon jo vuoden 2021 aikana. Myöhemmin t

Budjetin jälkipuintia ja hyvää mökkilomaa!

Tässä kaikessa radiohiljaisuudessa olemme nauttineet mökin valmistumisesta vuoden vaihteesta saakka. Mökki on ollut valmiina suurimmilta osin joulusta 2021, jonka jälkeen aikaa on vietetty runsaasti mökillä nauttien. Kevään ja kesän aikana on toteutettu enää viimeistelytöitä. Sisustaminen on alkanut ja tällä hetkellä kaikki tarpeellinen sisältä löytyy. Vaikka tämä kokonaisuus sulassa epäjärjestyksessä onkin edelleen. Uusi katto ja maalipinta komeilevat kilpaa auringon kanssa. Tulevissa kirjoituksissa suunnittelen näyttäväni ennen ja jälkeen kuvia huoneista ja tiloista. Tämä kirjoitus on siis ennakkovaroitus siitä, että julkaisuja tulee jatkossakin vaikka aikaa on kulunut moneen muuhun asiaan viime kuukausina ja blogin pitäminen on jäänyt vähemmälle. Keväällä mökki sai toisen maalikerroksen ja tällä hetkellä sisältä lopun sisustuksen lisäksi puuttuu yksi keittiölaatikon kahva. Se on uunin alapuolella ja pitkään selvitettiin miten laatikko ja uuni saadaan sopivasti mahtumaan tuohon tilaa

Remontin vuosijuhla!

Edellisestä kirjoituksesta on kulunut taas tovi, mutta myös remontin osalta on tässä välissä edetty siten, että saankin tähän julkaisuun mukavasti uusia kuvia edistymisestä. Omaan silmään edistyminen tuntuu edelleen tuskallisen hitaalta toisinaan ja välillä otetaan suuria harppauksia eteenpäin. Ilmalämpöpumppu ehti juuri ennen pakkasia. Auttaa pitämään mökin jo nyt lämpöisenä. Vuoden lähestyessä loppuaan meidän remontti täyttää vuoden. Alkuperäiset suunnitelmat puolen vuoden korjauksista ovat siis tuplaantuneet. Budjetti on myös tuplaantunut tuona aikana ja taitaa olla vähän päälle senkin. Kuitenkin pari viikkoa ennen joulua kuumeisesti mietitään joko joulu oltaisiin kaiken koronan keskellä paossa mökillä vai vasta uuden vuoden juhlintaa viettämässä. Niin lähellä valmistumista nyt ollaan. Viimeisimmät työt, jotka ovat tekemättä liittyvät oikeastaan sähkötöihin, muutamiin listojen ja vaatesäilytysten ovien asennuksiin. Kylpyhuoneessa on asentamatta vielä suihkuseinä, peilikaappi ja muut