Siirry pääsisältöön

Kuinka kaikki alkoi...

Suomalaisen unelmalistalta löytyy useita meitä kaikkia yhdistäviä asioita. 

Yksi niistä on oma kesämökki. Myös meidän perheessä mökistä on haaveiltu. Siitä on puhuttu ja etsitty välillä enemmän tosissaan ja sitten asia on taas jäänyt. Tällä kertaa tähdätään elämänmuutokseen, jolla saadaan kaupunkielämälle jotain vastapainoa.

Puolisollani on maatila Loimaan lähettyvillä, jota hän hoitaa pääsääntöisesti kesäisin palkkatyön ohessa. Hänellä on ollut tarve löytää jonkinlainen mummon tai vaarin mökki, jossa viettää aikaa kun maatila vaatii huomiota ja mahdollista muuta tukikohtaa ei ole enää käytettävissä. Ajatuksena on, että siinä sivussa tästä tukikohdasta tulisi meidän vapaa-ajan asuntomme.

Oma mökkiunelmani on pieni talo järven tai meren rannalla. Varsinais-Suomen maanviljelymailla nämä mahdollisuudet ovat rajalliset. Suuret peltoaukeat avautuvat suorien teiden molemmin puolin. Aina välillä tie haarautuu ja jostakin löytyy pieni hiljenevä kylän raitti. Koska talon sijainti oli tässä kuitenkin meille yksi tärkeä kriteeri, niin tiesin jo etsinnän alkumetreillä, että vesistön läheisyys todennäköisesti jää haaveeksi. Toinen kriteeri oli puolisolta lähtöisin: kaksikerroksinen vanha hirsimökki. Tähän minäkin myönnyin, kun olin saanut tätä ajatusta sulatella aikani.

Itse työskentelen pankissa. Kotien ja mökkien rahoitus on tuttua oman työn kautta. Etsimme mökkiä aktiivisesti melkein vuoden ajan. Sopivaa ja oikean hintaista ei tuntunut löytyvän millään. Meillä oli mielessä hankinnalle budjetti, jonka raameissa haluamme pysyä. Pohdimme tontin ostoa ja mökin rakentamista. Valmiin mökin ostoa ja pientä pintaremonttia. Lopputulos selviää tämän blogin myötä - toivottavasti.

Netin ihmeellisestä maailmasta ei tunnu löytyvän läpinäkyvää kuvausta siitä, millainen vanhan mökin korjausprojekti on hintatasoltaan ja millaista jälkeä x-summalla rahaa saa. Tässä blogissa aion avata tätä verhoa ja paljastaa projektin kuluja ja varmasti omia tuntemuksia. Ilmassa on jännitystä, innostusta ja hiukan kauhua. Mihin olemme ryhtymässä, saadaanko lopputuloksesta meille sopiva ja mitä se kaikki maksaa?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Budjetin jälkipuintia ja hyvää mökkilomaa!

Tässä kaikessa radiohiljaisuudessa olemme nauttineet mökin valmistumisesta vuoden vaihteesta saakka. Mökki on ollut valmiina suurimmilta osin joulusta 2021, jonka jälkeen aikaa on vietetty runsaasti mökillä nauttien. Kevään ja kesän aikana on toteutettu enää viimeistelytöitä. Sisustaminen on alkanut ja tällä hetkellä kaikki tarpeellinen sisältä löytyy. Vaikka tämä kokonaisuus sulassa epäjärjestyksessä onkin edelleen. Uusi katto ja maalipinta komeilevat kilpaa auringon kanssa. Tulevissa kirjoituksissa suunnittelen näyttäväni ennen ja jälkeen kuvia huoneista ja tiloista. Tämä kirjoitus on siis ennakkovaroitus siitä, että julkaisuja tulee jatkossakin vaikka aikaa on kulunut moneen muuhun asiaan viime kuukausina ja blogin pitäminen on jäänyt vähemmälle. Keväällä mökki sai toisen maalikerroksen ja tällä hetkellä sisältä lopun sisustuksen lisäksi puuttuu yksi keittiölaatikon kahva. Se on uunin alapuolella ja pitkään selvitettiin miten laatikko ja uuni saadaan sopivasti mahtumaan tuohon tilaa...

Syksyn satoa

Parin viimeisen viikon aikana on sisällä ja ulkona tapahtunut paljon. Vihdoin, kun on päästy eteenpäin asentamalla rakenteiden päälle materiaaleja ja valmista pintaa alkaa tulla, niin mökkiunelmaan alkaa päästä. Sinänsä hyvä sillä pankin rahoitus on nyt ainakin tällä erää käytetty. Seuraavaksi siirrytään säästöpossun tyhjentämiseen. Toivottavasti tämä riittää. Mahdollisesti pankiltakin vielä voisimme jonkinlaisen rahoituksen hakea. Toisaalta pihatyöt ovat myös tekemättä, joten voi olla että ensi keväänä sitten tähän aiheeseen palataan uudelleen. Nyt kuitenkin tavoite on saada mökki valmiiksi ja toivottavasti syksyn ja talven aikana siellä on jo mahdollista päästä toisinaan hiukan rentoutumaan ja nauttimaan valmiista ympäristöstä. Sisätilojen lattioiden maalaus on aloitettu. Keskustelimme rakentajien kanssa hiukan töiden järjestyksestä, mutta meillä on tarve saada joitakin tavaroita sisätiloihin ennen, kuin pahimmat pakkaskelit alkavat. He olisivat mahdollisesti odottaneet vielä maalaus...

Remontin vuosijuhla!

Edellisestä kirjoituksesta on kulunut taas tovi, mutta myös remontin osalta on tässä välissä edetty siten, että saankin tähän julkaisuun mukavasti uusia kuvia edistymisestä. Omaan silmään edistyminen tuntuu edelleen tuskallisen hitaalta toisinaan ja välillä otetaan suuria harppauksia eteenpäin. Ilmalämpöpumppu ehti juuri ennen pakkasia. Auttaa pitämään mökin jo nyt lämpöisenä. Vuoden lähestyessä loppuaan meidän remontti täyttää vuoden. Alkuperäiset suunnitelmat puolen vuoden korjauksista ovat siis tuplaantuneet. Budjetti on myös tuplaantunut tuona aikana ja taitaa olla vähän päälle senkin. Kuitenkin pari viikkoa ennen joulua kuumeisesti mietitään joko joulu oltaisiin kaiken koronan keskellä paossa mökillä vai vasta uuden vuoden juhlintaa viettämässä. Niin lähellä valmistumista nyt ollaan. Viimeisimmät työt, jotka ovat tekemättä liittyvät oikeastaan sähkötöihin, muutamiin listojen ja vaatesäilytysten ovien asennuksiin. Kylpyhuoneessa on asentamatta vielä suihkuseinä, peilikaappi ja muut...